Vuosi 2008 on työeläkettä saavan kannalta alkanut erittäin ikävissä merkeissä. Suuresti mainostettu verotuksen korjaus jäi monen eläkeläisen  kohdalta lähelle nollatasoa tai jopa aiheutti negatiivisen  vaikutuksen.  Työeläkeindeksi korotti eläkkeitämme 2,39% ja se korotus syötiin 3% inflaatiolla jo tammikuussa. Vuoden alusta nousivat ainakin terveyskeskusmaksut, ruuan hinta (osin jopa 10 %), matkakustannukset, lämmityskulut, sähkön  ja bensiinin hinta ja varmasti  ennen kesää tulee vielä huomattava joukko muitakin hinnan nousuja.  On taas kerran käynyt niin, että tämän maan hyvinvoinnin rakentajat unohdetaan sillä perusteella, että on tulossa taloudellinen laskusuhdanne.  Edellistä lamaahan me vanhat eläkeläiset maksamme edelleenkin.

MITÄ ON TEHNYT EETU?  OLETTEKO TEHNEET TAI SUUNNITELLEET JOTAIN?

Luen joka aamu tätä valtakunnan päälehteä. Seuraan tarkasti mitä eläkeläisistä ja eläkkeistä (työeläkkeistä) kirjoitetaan uutissivuilla ja mielipideosastossa.  Mielipiteet ja uutiset, joita on julkaistu varsin vähän, ovat kaikki olleet jostain muusta lähteestä tulleita kuin tältä eläkeläisten edunvalvontaryhmältä.  Eläkeläisten omissa lehdissäkin edunvalvonta tuntuu olevan toissijainen asia.  Täältä maakunnasta käsin tuntuu, että Eetun rouvat ja herrat ovat liian kaukana tavallisen eläkeläisen elämästä.  Meneekö Teillä henkilökohtaisesti liian hyvin?

Odotan ja luulen, että 1,3 miljoonaa eläkeläistä odottaa kanssani,Teidän heti masinoivan eläkeläisten kansanliikkeen kansanedustajien huomion kääntämiseksi sisäisistä kähminnöistään työeläkeläisten asemaan.

Emme vaadi mitään valtion kassasta. Vaadimme työeläkerahastoilta oikeuden mukaista kohtelua vanhoille eläkeläisille!!